Oriveden maltilliset talebanit


irvistys by raisa
September 24, 2009, 9:48 pm
Filed under: Uncategorized | Tags:

Niin no. Ehkä en vaan haldaa eli have a hold of eli hallitse sitä mitä teen, mutta mun runot ei vaan suostu olemaan sitä mitä tahdon niiden olevan. Ongelma on pääasiassa visuaalinen. Tekstinkäsittelyohjelmien luoma formaatti runolle tuntuu jatkuvasti tuskastuttavan rujolta ja latistavalta.              [Hyi, näen itseni elokuvaohjaana: hmm, ei kanna jotenkin tää kohtaus, venaa laitetaan jotain Tierseniä taustamusaksi ja pehmennetään väritystä  ja rakennetaan uusi sinemakomplex, jossa on hierovat penkit, niin kukaan ei huomaa, että joku elimellinen osa teosta kusee.]          Kyseessä ei ole sisällön puutteen aiheuttama koristelutarve, koska mulle runon messagesteitmentpointti on niin yhtä sen kanssa, miltä runo näyttää.  Ja kaikki mitä yritän kirjoittaa näyttää sijaisklovnitoiminnalta.  Taustaa:

Kalligrafia. Ehkä jaloin taiteen laji. Kauneinta mitä nyt tiedän on sellainen luonnoskirjamaisuus, piir(r)ustelu, kohta jossa luentomuistiinpano muuttuu runoksi tai printissä olevasta kirjaimesta tulee piirretyn hain monokkeli.  Jos haluan koko ajan nähdä teoksia, jossa teksti ja kuva on tehty samalla siveltimellä ja meininki on helvetin hienovaraista, niin millä lihaksilla pitäisi pitää siitä, miltä kaikki tekstitiedostoni näyttävät? Ja kun en kuitenkaan tahdo alkaa tehdä Taik-tyylistä huonopiirtäminenonhienoo ja lisätä siihe joitain aforismiryökäleitä ja sanoo Ta! Kuvantekeminen ei ole mun juttu, mutta allergisoidun runosta, joka ei ole mitään mieltä siitä, miltä se näyttää. Ratkaisuehdotuksia:

Taitto-ohjelmat. Mahdollistaisi käsintehtyjen efektien siirtämisen koneelle, ilman että tulos vaikuttaisi vauvaLEGOrakennelmalta. Ahdistavaa, vaikean oloista ja varmaan välttämätöntä. Mutta luultavasti vasta ajan kuluttua, en tahtoisi upota teknisiin mahdollisuuksiin, ennen kuin tunnen tietäväni paremmin mitä tahdon niillä tehdä (you pathetic postponer, you’ll never no better!).  Tai kuvataiteilijaystävä. Tai japanilainen aidoilla karvoilla naamioitu robotti, joka myös imee varpaitani. Hätäratkaisu:

Holtiton sijoittelu, joka luo vaikutelman tekstin asettumattomuudesta, vastustaa valmista kanttikertaakantti=runotiili. Fragmentaarinen ja siroteltu, mahdollisimman hengittävä ja automatisoituvaa lukemista vastustava. Ei toistaiseksi kovin fonttipelattu, mutta suunta saattaa olla se.  Ja sehän näyttää helposti wannabepaskalta eikä edes sovi moniin aiemmin kirjoittamiini runoihin, jotka ovat jollain tasolla oikein hyviä, mutta nyt epäsuosiossa. Pyyntö:

?? ?    ? ?  +  + ++ ??  ? ? ++ ?+ +


6 Comments so far
Leave a comment

Runon visuaalisille ilmeille irvisteleminen on mitä ymmärrettävintä, vaikuttaahan se merkitysten lisäksi itse lukemiseen tuleeko runo silmään huokoisena ja huomaamatta kirvelevänä savuna, ikkunan läpi heitettynä kivenä, vai ymmärryksen sinne tänne sohimaan pakottavana ampiaislaumana. Epävirallisesti voi kai yleistää, että jos visuaalinen ilme on huono, ei runosta kiinnostu. Joku saattaisi viitata kulttuurin pinnallistumiseen, mutta mielestäni eri runomuotojen kantamat merkityspotentiaalit pelaavat tuon pois. Joka tapauksessa visuaalinen ilme on keskustelusta ja tästäkin postauksesta päätellen alkanut toimia samoin kuin ensimmäinen säe – tai ensimmäinen lause proosassa.

Sen sijaan ihmettelen hieman tiettyjen visuaalisten ihanteiden (mitä on jo, omina juttuinaan) ja runon muotoutumisen (mikä on tekeillä/tehtynä omaksi jutukseen) samaistamista toisiinsa. Tai ehkä ymmärsin väärin. Mutta jos oikein, uskoisin että visuaaliset (ja yleensä materiaaliset) mahdollisuudet vaikuttavat niin paljon runokielen | runon | muotoutumiseen, ettei voi kirjoittaa ikään kuin väärässä mediassa. En ajattele tässä muoto-sisältö höpötystä, vaan eri välineitten erilaisia ominaisuuksia hidastaa ja käännellä kielestä puheen logiikkaan nähden erilaisia asentoja, eli sitä miten ne suostuttelevat kieltä kulloisiin messagestatementpointteihin.

Eli: käsin kirjoittaa eri tavoin kuin koneella, kirjoituskoneella eri tavoin kuin tietokoneella. Samoin piirtäessä, eri välinein.

Eikö näin ollen voisi ajatella, että tekisi erilaisia runouksia: piirtäisi, kirjoittaisi, leikkaa-liimaisi kuvia tekstiä, siinä missä hioisi myös hyviä säkeistämuotoisen runon ominaisuuksista muotoutuvia lauseita.

Toivottaavasti ette teurasta näin pöhköä pulistessa, mutta eikö sen ettei runo toteuta kaikkia sille lataamiaan odotuksia tarkoita ehkä sitäkin, että yrittää kirjoittaa useampaa erilaisesta poetiikasta rakentuvaa runoa yhden (runon/runomuodon) sisälle.

Omissa lukukokemuksissani olen tullut kummastelleeksi, että vapaalla kädellä kirjoitettu runous on (kalligrafiaa lukuunottamatta) joko mietelausetyyppistä, tai jos se on pitkää niin se vaikuttaa silmään niin sotkuiselta ettei sitä jaksa lukea (esim. William Blaken platet). Sen sijaan kuvataiteilijoiden töissä olevat tekstit ovat usein niin hyvin sijoiteltu, niissä on kieltä kuva-alaan nähden sopivasti, että niissä viipyy juuri sillä lukemisen ja katsomisen vastakkaisuuden avaavalla tavalla jonka vuoksi koko kysymys visuaalisesta on niin ihku. Vai lukeeko (kuvataiteeksi tarkoitettua) kuvan sisältämää kieltä sittenkin eri tavoin, jolloin kysymys runon kuvallisuudesta jäsentyisi asentoon josta en noin hyvää ystävää haluaisi löytää (autoeroottinen itsetukehduttaminen). Uskon kylläkin ettei. Joten iloa ja ideoita piirto+kirjoituksiisi!

(Tulipa taas paljon logorhheaa. Ja anteeksi muuten että häiritsen dialogianne, tai jos kommentissani oli uteliaisuuden sijaan ”kyllähän minä tiedän” -murinaa. Se on puhdas vahinko, sillä kysymys kiinnostaa hurjasti. Etenkin kalligrafian ja vapaalla kädellä piirretyn jäljen hyödyntäminen.)

Comment by kristian

Tuli mieleen. Mitä jos tekisi hieman samoin kuin julkaistujen tai museoihin esille laitettujen luonnosvihkojen kanssa. Jos ajateltaisiin kirjaa, niin silloin toisella sivulla voisi olla alkuperäinen runoa innoittanut ja muotouttanut materiaali (piirroksia, vapaata kirjoitusta, kollaasia), ja toisella sen litteraatio eli runomuotoon tapahtunut puhtaaksikirjoitus. Samalla monimediaisen ja villimmän runon sekä säkeen logiikkaan asetellun (ja mahdollisesti hiotun runon) keskinäinen jännite voisi luoda vielä kolmannen tilan: mitä niiden välissä on.

Esimerkkejä on, lähtien jo mainituista luonnosvihoista William Blaken nykylaitoksiin ja Paul Celanin ranskannokseen, jossa on käsinkirjoitettuja runoja, niiden litterointi, käännös, sekä kääntäjien arveluja mitähän kaikea Celanin käsialasta voidaan kussakin kohtaa lukea, hänen runokielensä kun kävi lopussa niin viitteelliseksi ettei runojen konteksteista ole apua sitä selvittäessä. Kukin esimerkki on kuitenkin olosuhteitten pakottamaaa, ei kirjoituksen lähtökohta. Sillä voi olla merkitystä.

Joka tapauksessa tällä tavoin runot olisivat luettavissa (typografinen selkeys), mutta niiden kanssa ei tarvitsisi luopua tekstinkäsittelyn rajoitusten vuoksi erilaisista prossiluonteista ja materiaaleista runojen kannalta liian aikaisessa vaiheessa.

Comment by kristian

So cool so true.
Rumin totuus taustalla lienee, että nimenomaan pyrkii löytämään useille paikkaansa ah niin vavahdellen hakeville poetiikoille Yleisväylää koska on hakusessa kaikenlainen kokonaiskuva tekemisestään. Kaipaa itseasetettua sääntöä, jotain kävelykeppiä huojuntaan.

Pitänee tiettyyn pisteeseen asti paikkansa, ettei voi kirjoittaa väärässä mediassa, ongelmia aiheuttaakin jaettavuus: Blogi, edestakaisin läheteltävät tiedostot, se missä muodossa T&S, Kulttuurirahasto ja Nobelin rauhanpalkinnon raati haluaa saada tekstejä eteensä on aika vakio. Eikä tietenkään, heaven forbid, sen pitäisi antaa sanella, mutta onhan se nuivaa istua lappujensa kanssa pöydän alla ja miettiä kehtaako soittaa Reetalle että voikko tulla kattomaan.

Josta jälkimmäiseen kommenttiin, joka auttoi akuuttiin autismiin. Ei yhtään mahdoton. Tosin hahmottelemasi lyyli on tositosi helppo stailata ihan päreiksi, mutta man måste görä någonting.
{{btw miten pitkälle Vesa teki Terminin taiton omin nokkinensa ja jos pitkälle, niin millä välineillä? selasin sitä tänään kirjakaupassa, eikä tullut paha mieli

Comment by raisa

taiton teki taittaja, mutta tietysti yhteistyössä vesan kanssa.. olisi btw suotavaa että teosten (osin) kollektiivinen luonne tulisi paremmin tiedetyksi. näin osattomat ihmispolot eivät luulisi jotta itse on kaikki osattava.

Comment by kristian

On niitä sellaisia DINOSAURUKSET!-kirjoja viisivuotiaille, joista avautuu nuotiopaikka ja savu, juokseva lisko ja kieli, josta kun vetää, takakansi räjähtää. Kelatkaapa sellainen runotsuikka. Vähänkö heti ensimmäinen sivu olisi hologrammi.

Comment by reetta

Mul oli pienenä sellanen kummituskirja, jossa oli luukkuja ja kun sellasen avas, sielt löyhähti aina joku outo tuoksu, joka liitty siihen tarinaan. Se oli mun ykköslempparikirja.

Comment by Janne




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: