Oriveden maltilliset talebanit


Minä olen jumala by reetta
September 10, 2009, 7:04 pm
Filed under: Uncategorized | Tags:

“‘Elämässä ei oikeastaan ole mitään erikoista. Vai mitä arvelet?’

‘Noo, enpä tiedä, minä otan sen sellaisena kuin se on. Yleensähän ei oikeastaan eletä, vaan suurin osa aikaa ollaan vain olemassa. Niin, jos saisi elämänsä kuin kokonaisen suuren, maukkaan leivoksen, johon voisi iskeä hampaansa… mutta näin vähitellen! – Se ei ole hauskaa.’

‘Sanohan, Niels – vain sinun kanssasi tulee puhuneeksi näin naurettavista asioista, mutta en tiedä, sinä olet niin merkillinen siinä suhteessa. Sanohan – onko sinun lasissasi mitään? Hyvä! – Oletko sinä koskaan ajatellut kuolemaa?’

‘Minäkö? Olen kyllä, entä sinä?’

‘Minä en tarkoita hautajaisissa, ymmärräthän, taikka sairaana ollessa, vaan muutoin, kun juuri paraikaa on hauskinta, valtaa minut äkkiä ihan kuin epätoivo. Istun siinä vaivaamassa päätäni enkä saa yhtään mitään valmiiksi, en voi saada mitään tehdyksi, ja minä ihan kuin panen merkille, kuinka aika liukuu käsistäni, tunit, viikot, kuukaudet! Tyhjinä ne vierivät ohitseni, enkä minä voi iskeä niitä kiinni millään työllä. Minä en tiedä, ymmärrätkö tarkoitustani, sehän on vain minussa epämääräinen tunne, mutta tahtoisin päästä siihen käsiksi jollakin, mitä olen luonut. Katos se kuva, jonka maalaan, se aika, jonka se vie, on aina minun taikka olen siitä jotakin hyötynyt, se ei ole poissa, vaikka onkin mennyt. Minä voin tulla ihan sairaaksi ajatellessani päivieni menoa – lakkaamatta. – Enkä ole mitään saavuttanut enkä voikaan saavuttaa. Se on tuskaa. Minä voin joutua sellaiseen mielentilaan, että täytyy kävellä lattialla edestakaisin ja laulaa jotakin ollakseni itkemättä kiukusta, ja sitten olen tulla ihan hulluksi seisahtuessani uudestaan ja ajatellessani, että aikaa on taas mennyt sillä välin ja yhä ajatellessani menemistään menee. Ei ole mitään niin kurjaa kuin olla taiteilija. Tässä seison terveenä ja vahvana; silmäni ovat hyvät; vereni on lämmintä ja täyteläistä, sydämeni sykkii, järkeäni ei mikään vaivaa, ja minä tahdon tehdä työtä, mutta en kuitenkaan voi. Minä taistelen ja tartun johonkin näkymättömään, mikä ei salli itseensä tarttua, mihin en millään ponnistuksella ulotu, vaikka ahertaisin, niin että veri purskuisi kynsieni juurista. Mitä on tehtävä, jotta saisi innostusta, jonkin aatteen? Minä saan kerätä voimiani, niin paljon kuin tahdon, koettaa olla huolimatta mistään, käyden vain katselemassa ympärilleni, etsimättä mitään, mutta ei, ei koskaan tule mitään muuta kuin se tietoisuus, että aika seisoo iankaikkisesti keskellä elämää ja kiskoo tunnit luoksensa, lakkaamatta ne liukuvat, kaksitoista mustaa ja kaksitoista valkoista, ilman mitään keskeytystä. Mitä minun on tekeminen, tottahan silloin aina jotakin tehdään, enhän minä voi olla ensimmäinen, mitä? Etkö sinä mitään tiedä?'”

– –

“‘Rakas Fennimore, sinä et jumalan kiitos tiedä, mitä sanot, mutta teet suurta vääryyttä naisille ja itsellesi; minä uskon naisen puhtauteen.’

‘Naisen puhtauteen, mitä sinä tarkoitat naisen puhtaudella?’

‘Minä tarkoitan… niin…’

‘Sinä tarkoitat – sanon sen sinulle, sinä et tarkoita mitään, sillä se kuuluu myöskin siihen järjettömään hienotuntoisuuteen. Nainen ei voi olla puhdas, hän ei saa olla, kuinka hän voisikaan? Mitä se sellainen luonnottomuus on? Onko meidän Herramme käsi määrännyt hänet sellaiseksi? Vastaappas minulle! – Ei, ja kymmenen tuhatta kertaa ei. Mitä hulluutta se sellainen on? Miksi te toisella kädellänne heitätte meidät ylös tähtiä kohti, kun kuitenkin on pakko toisella vetää alas? Ettekö voi antaa meidän kulkea rinnallanne maan päällä, ihminen ihmisen rinnalla eikä rahtustakaan enemmän? Onhan meidän mahdoton varmasti astua arkipolkua, kun te sokaisette meidät runouden virvatulilla. Antakaa meidän olla, jumalan tähden, antakaa meidän olla!'”

– –

“Niels opetti hänelle vielä, kuinka usko persoonalliseen jumalaan, joka johdattaa kaikki parhain päin ja toisessa elämässä rankaisee ja palkitsee, on vain samaa kuin pako karusta todellisuudesta, voimaton yritys ottaa tutkain pois olevaisuuden lohduttomalta mielivallalta. Hän osoitti, kuinka se laimensi ihmisten myötätuntoa onnettomia kohtaan ja teki heidät vähemmän taipuviksi ponnistamaan kaikki voimansa, kun saivat rauhoittaa itseään ajatellen, että mitä kärsitään tässä lyhyessä elämässä maan päällä, se raivaa kärsivälle tien iankaikkisuuden ihanuuteen ja iloon.

Hän huomautti myös, minkä voiman ja itsenäisyyden ihmiskunta saisi, jos se uskossa omaan itseensä pyrkisi elämään sopusoinnussa sen kanssa, mitä yksityinen parhaimpina hetkinään pitää omassa olemuksessaan korkeimpana, eikä enää jättäisi sitä ulkopuolelle omaa itseään jonkin silmälläpitävän jumaluuden huostaan.”

.
Jens Peter Jacobsen: Niels Lyhne (1880)


3 Comments so far
Leave a comment

Oli se aikamoinen kirja. Paljon kauaskarkailevaa maalailua, mutta myös kohtia, joissa mua puhuteltiin mm. haudan ja kahden vuosisadan takaa. Kuten nyt vaikka noissa siteeraamissani. Myös itse 89 vuotta vanha kirjaesine oli vallattoman hellyttävää käsissä pidettävää. Yhteys Rilkeen suora kuin Tommi Evilän tukka.

Aika vitun rankkaa olla sekä jumala että yhteiskunta. Hmm. Minä olen kirkkovaltio?

Comment by reetta

Kirkkovaltio! Voi mun pureskellut lapikkaat ja nahistuneet hampaat!

Reetta Muistatko kun siinä ikkunattomassa keittiössä kysyit (mahd. RistokalamAhti-session jäljiltä) ‘tuntuuko susta muka, että tiedät elämän tarkoituksen?’ ja mä että no jotta joo?
Se liittyy jotenkin juuri tähän.

Mutta älä ole kirkkovaltio, se on jumalanaitauslaitos.

Kenties kyse on sijamuodoista?
jumala on sinussa. tai jos lause kaipaa soidakseen lisää sihinää: jumaluus on sinussa. Nirvana on, paitsi seattlelainen bändi jonka ulkoista tyyliä syksyn Trendi taas juhlii, kaikki koiran pökäleet joihin jumalan jalka osuu.

Joskus pelkään, että musta tulee äärettömän ylipainoinen ja lakkaan jättämästä jälkiä kävellessäni kostealla hiekalla.

Comment by raaa

En muista keskustelun yksityiskohtia. Mut melkein kyllä mieluummin oon jumala kuin otan itseeni jumalaa. Sit voisi ottaa omiin nimiinsä myös mm. kolibrit, stonehengen ja golf-virran. Että “ai tuuuo.. minä se vaan, hyvänä päivänä”.

En oo selkeesti ainoa, jonka pitää varoa askeliaan. Tuossa nirvanakohdassa piti luntata kommentin kirjoittajan nimi koska oli epäselvyyttä siitä, alkasko se ärrällä vai oolla. Kohtalaisen sekalaista settiä hani.

Comment by reetta




Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s



%d bloggers like this: